”Meillä ei ole alaisia, meillä on vain osaajia” : työhyvinvoinnin käsite 2010-luvun julkisessa keskustelussa.

Tämä tutkimus on laadittu työhyvinvoinnin käsitteen ongelmallisuuden vuoksi. Työhyvinvointi käsitteenä on erittäin laaja ja sen sisältö voi vaihdella tieteenaloittain. Aiemmin käsitteen kompleksisuutta on tutkimuksissa perusteltu sillä, että kyseessä on subjektiivinen kokemus, jonka vuoksi käsitteen merkitys muovaantuu sen perusteella, kuka siitä puhuu ja missä kontekstissa. Tämän tutkimuksen avulla olen halunnut lähteä tutkimaan työhyvinvoinnin sisältöä ja merkitystä julkisessa puheessa. Tutkimuksen tavoitteena oli päästä selkeyttämään työhyvinvoinnin käsitettä ja luomaan ehdotus uudenlaisesta käsitteenmäärittelystä. Varsinaisina tutkimuskysymyksinä olivat ”Mitä työhyvinvointi on ja miten siitä puhutaan Helsingin Sanomien julkisessa keskustelussa?” ja ”Kenen vastuulla työhyvinvoinnin ja siitä huolehtimisen nähdään olevan?” Tutkimuksen aineisto koostuu Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksista, jotka on julkaistu 2010-2017 ja jotka löytyvät hakukomennolla työhyvinvointi. Aineisto kattaa yhteensä 88 mielipidekirjoitusta, jotka kaikki sivuavat työhyvinvointia jollain tapaa. Aineisto on analysoitu aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Aluksi aineisto on redusoitu eli pelkistetty ja siitä on muodostettu pelkistettyjä ilmauksia. Pelkistetyistä ilmauksista on klusteroitu eli ryhmitelty alaluokat, joita muodostui kymmenen kappaletta. Alaluokista puolestaan on johdettu yläluokat, joita saatiin yhteensä yhdeksän. Lopuksi aineisto on vielä tiivistetty kolmeen pääluokkaan. Aineistolähtöisen sisällönanalyysin lisäksi aineiston analysoinnissa on hyödynnetty numeerista laskemista. Tämä tutkielma vahvistaa jo aiemmassakin tutkimuksessa esiin tullutta ajatusta työhyvinvoinnin käsitteen problemaattisuudesta ja siitä, että työhyvinvointi on subjektiivinen kokemus, joka muotoutuu sen perusteella, kuka sitä kulloinkin määrittelee. Tämän tutkimuksen anti on siinä, että työhyvinvoinnille annetaan uudenlainen käsitteenmäärittelytapa, jonka avulla määrittelyä voidaan yhtenäistää ja samalla soveltaa kuhunkin työyhteisöön ja organisaatioon